Vanhan talon vihreä kylpyhuone

Alkutilanne

Aloitimme vanhan talomme remontin noin kaksi vuotta sitten.
Remonttia tehdään pikku hiljaa vanhan talon ehdoilla, siten miten ansiotöiltä aikaa riittää. Eli toisella nimellä tätä kutsutaan ikuisuusprojektiksi.
Ensimmäinen remontoitava kohde on ollut kylpyhuoneen peruskorjaus,
millä on luonnollisesti suuri merkitys yleiseen asumismukavuuteen.

1800/1900 luvun taloissa ei ole alunperin suunniteltu pesu- ja wc-tiloja sisälle,
vaan ne ovat sijainneet ulkona erillisissä rakennuksissa.
Meidän onneksemme iso veranta on tarjonnut pienen, mutta riittävän tilat pesutilalle.
Monasti vanhan talon yhdestä huoneesta on rakennettu pesutila, tai taloon on tehty erillinen ”elintasosiipi”. Meidän tapauksessamme tila oli jo valmiiksi erillään varsinaisesta hirsirungosta.

Suunnittelumme lähtökohtana oli, että wc-istuimen ja pesualtaan lisäksi tilaan mahtuisi nykyaikainen pesutorni.
Tilaa oli vähän joten lähtökohtana oli venemäinen kompakti toimivuus.
veneissä tilaa ei liiemmälti ole, joten kaikki millit on saatava tehokkaaseen käyttöön.

Nyt peruskorjattuna tila on saanut myös nykyaikaisen vesieristeen.
Pesuhuoneen seinän ja hirsirungon välissä on lisäksi tuuletusväli, mikä tuulettaa pois sinne mahdollisesti päätyvän kosteuden.
Lisäksi suihku on toteutettu suihkukaapilla, joten vesirasitusta pinnoille ei tule.
Ja mikäli vesiputki rikkoutuisi, tai pesukoneeseen tulisi vika, nämä vedet poistuisivat lattiakaivosta.

Vesipumppu ja 300l vesivaraaja sijaitsevat pesutilojen alapuolella, talon alla omassa lämmitetyssä ja eristetyssä tilassaan.
Mikäli vesipumppu tai varaaja rikkoutuisi, menisivät näidenkin vedet suoraan maahan vanhingoittamatta talon rakenteita.
Samassa tilassa sijaitsee myös wc-järjestelmämme kiintoaines säiliö.

Tästä päästäänkin itse asiaan, eli wc-järjestelmäämme mikä poikkeaa totutusta, olematta kuitenkaan poikkeuksellinen

Eko WC

Rakenteeltaan wc-järjestelmä on sangen yksinkertainen.
Se koostuu wc-istuimesta josta johtaa putki lattian läpi säiliöön minne kaikki kiinteä tuotos kerääntyy. Säiliöksi valikoitui Pikkuvihreän markkinoima Green Toilet 330.
Säiliöstä nesteet poistuu vielä erilliseen säiliöön. Säiliöstä neste on vedellä laimennettuna käytettävissä lannoitteena.
Ensi kesänä on tarkoitus korvata säiliö haihduttavalla systeemillä, jolloin säiliön tyhjennystarve jää pois.
Nyt tämä jäi tekemättä talven tultua. Tosin tänä vuonna talvi ei sitten saapunutkaan.

Kiintoainessäiliöstä lähtee lisäksi erillinen kanavapuhaltimella varustettu tuuletusputki talon katolle. Kanavapuhallin siirtää ilmaa noin 200 kuutiota tunnissa.

Nyt vajaan vuoden käytön kälkeen voimme todeta, että järjestelmä toimii erinomaisesti.
Kylpyhuonetilassa ei ole havaittavissa mitään käryjä, perinteiseen vesi wc:llä varustettuihin tiloihin verrattaessa.
Taloutemme ei tuota enää lainkaan mustaa jätevettä (eli wc-vesiä), ainoastaan harmaata jätevettä.
Harmaiden jätevesien käsittely on nyt huomattavasti helpompaa ja taloudellisempaa.

Ketä aihe kiinnostaa enemmän , suosittelen käymään Käymäläseura Huussin kotisivuilla http://www.huussi.net/

Kehityskohtia

Asumme alueella missä on satunnaisesti sähkökatkoksia.
Myrskyt saattavat aiheuttaa pidempiä katkoksia, jolloin säiliön tuuletin lakkaa toimimasta.
Silloin käryjä alkaa muodostumaan pesuhuoneeseen, mitkä tosin tuulettuvat nopeasti pois, sähköjen palattua.
Tähän löytyy raitkaisu pienestä agregaatista mistä riittää tarvittaessa tehoa kylmälaitteisiinkin.

Säiliö ensisovituksessa. Tilaa ei ole paljoa, mutta riittävästi.
Säiliö paikallaan. Tila on ympäriltä tuulettuva ja irti itse talosta. Säiliön alaosassa on liitos nesteenpoistoputkelle. Tämä on toteutettu lämmitetyllä poistoputkella joka johtaa maahan kaivettuun eristettyyn säiliöön. Luonnollisesti etuosa on saanut myös eristetyn oven.

Aina ei mene niin kuin…

Kesä ja valo.
Mikä loistavan hyvä yhdistelmä toteuttaa mainosvideon kuvaus ulkona.
Mutta aina ei kaikki mene suunnitellusti, jos nyt niin tarvitsee aina mennäkään.

Kuvaus päivänä kova tuuli aiheuttaa sen, että taustatelinettä ja kangasta tarvitaan pitämään
pystyssä kaksi henkilöä. Tähän ratkaisuun päädytään muutaman telineiden kaatumiseen pätyneen yrityksen jälkeen.
Silti taustakangas pullistelee ja lepattelee purjeen lailla aiheuttaen
epätasaisuutta valossa, mikä vaikeuttaa taustan täydellistä häivyttämistä, tehden siitä lähes mahdotonta.
Naapurissa alkavat samalla lauantai illan juhlat, jonka ääniä mikrofoni poimii onnistuneesti.

Jotain saadaan kuitenkin kuvattua, vaikka lopputulos näyttääkin sangen rosoiselta.
Mutta toisaalta kun kaikki on nykyään niin loppuun asti hiottua, niin pieni rosoisuus saattaakin lopulta ollakin positiivinen poikkeus 🙂

[siteorigin_widget class=”display_you_tube_video”][/siteorigin_widget]

Asuntokuvauksesta lyhyesti

Asunnon myyntikuvaus

Maailma muuttuu, halusimme tai emme.
Tänään asuntonäytössä kävijät ovat kotisohvalta käsin suorittaneet jo yhden alustavan valinnan kohteesta.

Laadultaan heikoilla kuvilla myyntiajat pitenevät todistetusti.
Valokuvat ovat ensimmäinen asia, mihin potenttiaalinen ostaja tutustuu etsiessään unelmiensa kotia. Ei siis ole yhdentekevää miltä asuntosi myyntikuvat näyttävät.

30 vuoden kokemuksella tarjoan asiakkailleni laadukkaat ja ajantasaiset myyntikuvat jotka tuovat asunnon esiin, realisuutta unohtamatta.

Jos kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, niin mikä olisi videolle hyvä ilmaisu? Mielenkiinnon herättävä asuntovideo ilmakuvineen on myös kohteen markkinoinni kannalta oiva lisä, jota jää helposti katsomaan.

 

 

 

 

Vanhojen tulisijojen uusi elämä

Pitkän harkinnan jälkeen päätimme liittyä siihen joukkoon, joiden elämäntapana on vanhan perinnetalon kunnostus.
Talomme on tyypillinen rossipohjalle rakennettu hirsirunkoinen maalaistalo.
Talo on rakennettu joskus 1800 luvun lopulla ja 1900 luvun alussa.
Mitään tarkkoja tietoja rakentamis ajankohdasta ei olemassa, kuten ei luonnollisesti piirustuksiakaan.

Todennäköisesti talo on saanut alkunsa pienestä mökistä 1800 luvun lopulla, jolloin se on käsittänyt keittiön ja yhden huoneen.
1900 luvun lopulla taloon on laajentunut sali, ja yläkertaan kaksi huonetta.
Tähän johtopäätökseen olemme tulleet hirsirakenteen ja käytettyjen hirsien perusteella.
Talo on ollut koko ajan käytössä ja lämmitettynä, eikä alkuperäiseen rakenteeseen ole tehty muutoksia vuosien varrella.

Tulisijat ovat olleet myös aktiivisessa käytössä, ja ne on nuohottu säännöllisesti.
Pari vuotta sitten naakat pääsivät tekemään tuhojaan, tukkien kolme hormia.
Hormit saatiin nuohouksella auki, mutta ennen kuin verkkoja hormien suojaksi ehdittiin asentaa, ne olivat jälleen tukossa.
Uusi nuohous avasi vain yhden hormeista, kahden jääden totaalisesti tukkoon.
Tulisijoja talossa on yhteensä viisi, joista kaksi oli nyt toimimattomia.
Verkot hormien suojaksi laitettiin viimeisen nuohouksen yhteydessä heti, lisävahinkojen välttämisesksi. Savuhormien lisäksi tukossa oli myös ilmastointikanava, joka ei tosin ollut toiminut todella pitkään aikaan.

Kun pitkään pohdittuamme päädyimme aloittamaan talon kunnostuksen, ensimmäinen suoritettava huolto oli luonnollisesti hormien kunnostus.
Oman työni ohessa olin taannoin sattunut juttelemaan erään nuohoojan kanssa hormien kunnostuksesta, ja hän oli vinkannut yrityksestä joka niitä tekee.
Nuohous itsessään oli vielä tuolloin rajattua toimintaa, mutta korjaustoiminta ei.
Otimme yhteyttä Salolaiseen Kominik Oy:n nuohoojamestari Jari Takaseen, ja sovimme tarkastus/arvio käynnistä.

Kominik Oy:n kaverit tulivat sovittuna ajankohtana, ja tarkastivat tulisijat.
Pahimmat pelkomme eivät toteutuneet, ja tulisijat olivat pelastettavissa suhteellisen helposti.
Hieman aiottu aloituskohta venyi, mutta tulisijoja päästiin onneksi korjaamaan ennen talven alkua.

Kominikin kaverit aloittivat avausoperaation yläkerran kakluuneista.
Toisen kakluunin päältä löytyi kolme vanhaa naakan pesää, joista alimmainen oli aivan pellin päällä.
Siis reilu kaksi metriä alas piipun laelta.
Jotta kaikkiin tukos kohtiin päästiin käsiksi, tehtiin savuhormiin muutama reikä matkan varrelle.
Lopuksi aukot muurattiin kiinni.

Ilmastointikanava osottautui näistä haastavimmaksi ja tuntui olevan aivan uskomattoman tukossa.
kanavassa oli naakanpesää, sekä vanhaa muurauslastia.
Muurauslaastin määrä herätti omaa epäilystäni, että kanava olisi jostain syystä tukittu tahallisesti.
Keskustelin nuohoojamestari Jari Takasen kanssa asiasta, ja hän piti ko. vaihtoehtoa sangen epätodennäköisenä, koska sille ei ollut mitään järjellistä syytä kummankaan mielestä.
Tarkasteltuaan tukosta tarkemmin, hän totesi, että vaihtoehtoni tahallisuudesta taitaa olla sittenkin oikea.

Tein pikaisen soiton äidilleni, josko hän muistaisi onko muureille tehty jotain jossain vaiheessa.
Hän muisti, että noin 60v sitten olisi piippujen yläosa rakennettu uudelleen noin vajaan 2m matkalta.
Samalla hän muisti isoäidin aina valittaneen, että ilmastointikanavasta tuli vetoa, ja tämä olisi sen jälkeen loppunut.
Eli kanava oli silloin todellakin tarkoituksella tukittu.

Muuriin tehtiin hormiin johtava isompi aukko, jotta sinne mahtui piikkauskone.
Hormia alettiin piikkaamaan auki, ja pienen hetken päästä se saatiinkin auki.
Alakerran puulieden päällä oli avauksen jäljiltä aivan julmettu kasa vanhaa muurauslaastia.
Ilmastointihormissa on, ja on ollut aina, toimiva pelti millä kanava saadaan kiinni.
Avauksen jälkeen keittiön kärynpoisto on toiminut huomattavasti paremmin, emmekä ole kovilla myrskyilläkään kokeneet kanavasta tulevan vetoa.
Puulieden päällä olleet kynttilätkään eivät ole sen kummemmin lepattaneet.

 

Niin pitkälle kuin jaksan muistaa, keittiön viereisen kakluunin veto on aina ollut huono. Nuohoojat ovat myös valitelleet, että kakluunin päällä olevasta tiukkasta mutkasta, mistä ei saa harjaa lävitse.
Kun naakan pesä oli ylhäältä poistettu, oli ko. kakluunin yläosaan tarkoitus tehdä nuohousluukku mutkan kohdalle.
Kominikin kaverit tekivät muuriin aukon luukkua varten ja yllätys yllätys.
Syliin tipahteli kämmenen kokoisia muurauslaastin jäänteitä 60v takaa.
Nämä olivat aikoinaan muurarilta hormiin pudonneet. Hormissa oli ollut suurin piirtein tulitikkuaskin kokoinen reikä, mistä savu oli joten kuten matkannut eteenpäin.
Kun naakka oli antanut pakettiin oman silauksensa, ei hormi enää vetänyt sitä vähäistäkään.

Nuohousluukku todettiin tarpeettomaksi ja hormi suljettiin.
Koepoltossa kuuluva humina oli myös ääni, mitä en muista koskaan ko. tulisijasta kuulleeni.
Pesiin suoritettiin vielä massaus ja muutaman päivän kuluttua tulisijat olivat käyttövalmiita.
Aikaa Komikin kavereilla meni kaksi puolittaista päivää.
Laskua operaatiosta kertyi 1800€, mitä pidämme sangen kohtuullisena uusiin tulisijoihin verrattuna.

Tulisijat ovat olleet nyt todella ahkerassa käytössä ja toimineet loistavasti kelistä riippumatta.
Myöskin uudelleen avattu keittiön ilmastointikanava on pysynyt vedottomana, kunhan muistaa tarvittaessa laittaa pellin kiinni.

 

Alieneja ja nostalgian hämyjä

Kun edellisessä blogissani kirjoitin mitä kaikkea voi sattua, sai se minut muistelemaan menneitä hauskoja kömmähdyksiä ja uppoutumaan hetkeksi nostalgian syövereihin. Paljon on viimeisen 30 vuoden aikana muuttunut, mutta paljon on myös ennallaan.
Itse en mennyttä aikaa kaipaa, mutta on toki hyvä, että nuoren polven kuvaajat opastetaan myös vanhan tekniikan saloihin.
Kiireettömyys mikä tänään loistaa poissaolollaan, olisi tosin kiva saada takaisin. Toisaalta joinain öinä saattoi omassa pimiössä se kiireettömyyskin olla kovasti kyseenalaista 🙂 Koska saman mihin ennen meni koko yö pimiössä, tekee nyt 10 minuutissa tietokoneella, on kai oikeampaa todeta kiireen vain muuttaneen muotoaan.

Varusteiden päivitystä

Eletään kesää 80-luvun loppulla. Nuori valokuvaaja on saanut kipinän tutustua makromaailmaan, ja hetken säästettyään hankkinut kameraansa palkeet, eli ns. paljeloittorenkaan, sekä kääntörenkaan. Kääntörenkaalla objektiivi saadaan kiinnitettyä väärinpäin kameraan.
Kääntörengas on jo itsessään edullinen ja helppo tapa päästä lähemmäs kohdetta. Loittorenkaalla pystytään tarkentamaan myös huomattavasti lähemmäksi mitä ilman olisi mahdollista. Palje taas helpottaa tarkennusta, sekä suurennuksen ja etäisyyden hallintaa ollen säätöalueeltaan kiinteätä loittoa monipuolisempi.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Yhdistettynä loitto- ja kääntörengas vievät siten vielä lähemmäs, mitä näillä yksittäin olisi mahdollista. Terävyydessä loitto- ja kääntörengasta käyttämällä hävitään hieman oikeille makro-objektiiveille, mutta ne ovat edullinen ja helppo tapa päästä tutustumaan makromaailmaan. Erilaiset loitto- kääntörengas yhdistelmät digikameraan maksavat tällä hetkellä 50€ – 200€ välillä. Hyvät makro-objektiivit mallista riippuen 500€ – 2000€ välillä, ylärajan ollessa enemmänkin kysymysmerkki, jos etsii ehdottoman parasta laatua isolla budjetilla. Itse en lähde eroja kuvalaadussa loittorenkaiden ja makro-objektiivien välillä sen kummemmin analysoimaan, koska en ole aiheeseen sen syvemmin perehtynyt. Jokainen voi toki hinta eroista tehdä jotain päätelmiä.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Loittorengas on käytännössä tyhjä tila kameran ja objektiivin välissä. Kätevä kodin tee se itse nikkari rakentaakin oman loittorenkaan tyhjästä maitopurkista, ilmastointiteipillä ja matta mustalla spray värillä 🙂
Loitto- ja kääntörenkaita käytetään siis edelleen digikameroissa, mutta itse en niiden kanssa ole enää puuhastellut nega-aikakauden jälkeen. Tarkennus, syvyysterävyyden ja valon hallinta on edelleen näillä varsinaista kikkailua. Ainoa merkittävä muutos on, että lopputulos on heti tarkasteltavissa.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Ensi kosketus makromaailmaan

Olemme siis edelleen 80-luvun lopulla. Pakkaan uudet ja vanhat varusteet autoon ja otan suunnan intoa tännä kohti Turun Ruissalon Saaronniemeä. Perille päästyäni suunnistan Kuuvannokkaan vievän polun viereiselle mäkiselle maastolle. Hetken maastoa tutkittuani, löydän mieleisen paikan, mistä toivon löytäväni paljon makromaailman ihmeellisiä otuksia.

Jalusta paikalleen ja kamera palkeineen ja lankalaukaisimineen kiinni jalustaan. Jalustana toimi, ja toimii edelleen, Manfrotton klassinen 055. Jalusta ei ole varsinaisesti tarkoitettu makrokuvaukseen, mutta taipuu siihenkin myös tarvittaessa. Keskiputki on käännettävissä ylösalaisin, jolloin päästään kuvaamaan aivan maantasossa. Uudemmassa jalusta mallissa metalli on korvautunut hiilikuidulla, mikä on vähentänyt painoa merkittävästi. Manfrotto 055 on klassinen hyvä jalusta, mikä seisoo tukevasti raskaallakin kuormalla kovemmassakin tuulessa. Monestakaan tavarasta tai esineestä ei voi sanoa, että se on kestänyt lähes uuden veroisena 30 vuoden höykytyksen vaihtelevissa ja ja toisinaan sangen vaativissakin olosuhteissa.

Alien

Löydän kärpäsen tapaisen, kukassa tallustelevan noin puolen millimetrin otuksen. Alan suuntaamaan objektiivia keskittyneesti otusta kohden. Kohde tuo välittömästi mieleen isoine torahampaineen Alien elokuvien monsterin. Ensimmäisen Alien elokuva ja sen jatko-osa on jo tässä vaiheessa nähnyt ensi-iltansa, muokaten sopivasti mielikuviin uusia ”öklömönkijäisiä” rikastuttamaan erinäisiä painajaisia. On mielenkiintoista huomata, että alkujaan vuonna 1979 julkaistu elokuva tuottaa edelleen uusia Alien elokuvia. Samaan aikakauteen menee myös Star Wars jonka ensi-ilta oli 1977. Ja kun nykyhetkestä menemme 40 vuotta eteenpäin vuoteen 2057, niin löytyykö silloin jotain vastaavaa joka olisi saanut ensi-iltansa 2017?

Tuijotan keskittyneesti suoraan surman suuhun, samalla tarkentaen tiiviisti. Samalla hetkellä, kun painan laukaisimesta, monsteri päättää haukata objektiivin suhunsa. Vaistomaisesti heittäydyn taaksepäin välttyäkseni joutumasta itsekin ruuaksi, vetäen samalla lankalaukaisemen avustuksella koko kuvaus varustuksen itseni kanssa selälleen sammalien ja ruohon sekaan.

Katselen hetken ympärilleni, josko kukaan näki tapahtunutta. Onneksi ei nähnyt, ja alan hymyilemään tajutessani mitä hetki sitten oikein tapahtui. Jatkan hetken päästä kuvailuja ja sitten onkin edessä muutamien päivien odotus nähdäkseni mitä tuli tehtyä.

Lopputulos

80-luvun lopulla joutui siis odottamaan kuvien valmistumista. Oli sitten kysymys väri- tai mustavalkokuvista, joista jälkimmäiset valmistin omassa pimiössäni. Digiaika saattoi olla jo jonkun tiedemiehen märkä päiväuni laboratorion perukoilla, mutta tavallista kuluttajaa tuo aika antoi odottaa vielä odottaa. Tavallisia paperikuvia sai jo hyvinkin nopeasti, erilaisista kadunkulmiin ilmeistyneistä pikakuvavalmistamoista.

Itse kuitenkin kuvasin värikuvat lähinnä diakuvina, ja niiden kehitys ei onnistunut aivan kaikissa paikoissa. Ne jouduttiin lähettämään useimmiten muualle Suomeen, vähän isompien kuvavalmistamoiden hoidettavaksi. Isompien myytävien kuvarullien tarjotessa vain 36 kuvaa, kuvamäärätkin olivat rajallisia. Lisäksi jokaisen otetun ruudun hintaan vaikutti myös filminkehityksen maksullisuus.

Ammatikseen esimerkiksi urheilutapahtumia kuvaavat, saivat kameraan asentaa erillisen filmiperän, jos mieli kuvata kerralla enemmän ruutuja, vaihtamatta välillä filmiä. Filmiä sai myös metritavarana, ja filmiperään sitä sai mahtumaan huomattavasti enemmän. Luonnollisesti filmi piti saksia ja ladata kasettiin täysin pimeässä 🙂 Iso arvot olivat myös filmikohtaisia, ja laukussa pitikin olla sopiva valikoima eri herkkyyksisiä filmejä, erilaisia tilanteita varten. Saattaa kuulostaa sangen vaivaloiselta, mutta hyvin nuo filmien vaihdot sujuivat. Ruutunumero piti vain ottaa ensin talteen. Sitten filmi kelata purkkiin siten, että sen sai vielä takaisinkin. Ja kun filmin laittoi takaisin kameraan, piti laukaista kameraa objektiivinsuojus päällä ruudun kaksi merkatun määrän yli. Takaisinlaittoa, ei aivan auringonpaisteessa toki kannattanut tehdä, ellei ollut aivan pakko. Kamera oli aina hyvä peittää takilla tms. jotta minimoitiin mahdollinen valon pääsy negatiiville.

Oma kuvaamiseni nousi hyvin nopeasti erittäin vakavan harrastajan tasolle, joten ostin myös hyvin pian diafilmirullia laatikoittain säästääkseni kustannuksissa. Seurasin myös tarjouksia filmeistä joiden päiväykset olivat lähellä viimeistä parasta ennen päivää. Ostin yleensä kaiken saatavilla olevan ja varastoin ne pakkaseen, missä filmi säilyy pilaantumattomana. Toki se pitää muistaa myös sulattaa jääkaapin puolella, ennen käyttöä 🙂 Monasti sain kuulla ystäviltäni kuittailuja, että minulla on jääkaapissa ja pakastimessa enemmän filmiä, kuin ruokaa 🙂 Lähellä päiväystä olevat filmit piti myös käyttää ja kehittää nopeasti, mutta tämä ei itsellä ollut koskaan ongelma. Työskentelin tuolloin kameraliikkeessä, ja toisinaan vastaan tuli asiakkaita joilla filmi oli seissyt kamerassa parikin vuotta, ellei enemmän. Välillä kuvista tuli aivan hyviä ja välillä värit olivat sangen mielenkiintoisia. Toisinaan filmi oli tuhoutunut kokonaan. Kesällä keskipäivän aurinkoon ja autoon unohtaminen oli myös varma tapa tuhota filmi.

Kuvan oli myös onnistuttava kerralla, sillä ei ollut olemassa mitään ilmaisia GIMP tai kaupallisia Photoshop, Lightroom, Capture Onea tms. ohjelmistoja missä kuvaa olisi voinut parannella. Eipä tosin ollut tietokonettakaan mihin sellaisen olisi voinut asentaa 🙂 Tänään lopputuloksen näkee heti, ja tallennustilaakin on tarjolla lähes rajattomasti. Ja tuskimpa taivaskaan on rajana eri muokkausmahdollisuuksista joihin erilaiset ilmaiset ja maksulliset kuvanmuokkausohjelmat antavat mahdollisuuden.

Olisiko muokkausohjelmista ollut apua hurjan monsterin kuvan jälkikäsittelyssä, missä kamera laukesi kaatuessaan sammaleen sekaan? Ehkäpä siitä muutaman tunnin työstöllä saisi jotain aikaiseksi. Mutta ei sitä aina voi onnistua. Ei edes ihan joka kerta 🙂

Alla se ensimmäinen monsteri, tai se mitä siitä ylipäätään ruudulle tallentui 🙂

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki