Hääkuvaukseen valmistautuminen

Häävalokuvaus

Kuvaukseen on hyvä varata vähintään tunti aikaa, mieluummin puolitoista.
Huomioon pitää ottaa myös mahdollinen valmistautumisen pitkittyminen ja siirtymiset,
jotta kuvausajasta ei tarvitse nipistää sen vuoksi pois.

Itse suosittelen hääpotrettin kuvaamista ennen vihkimistä,
Näin kuvien ottamiseen saadaan kiireetöntä aikaa varattua riittävästi.
Myös erityylisiin kuviin on enemmän mahdollisuuksia.
Häävieraiden ei myöskään tarvitse odottaa hääparia saapuvaksi hääpaikalle valokuvauksesta. Vihkiseremonian jälkeen aikataulu on yleensä tiukempi ja kuvia on myös tuloksena vähemmän.

Hääpotretti kuvien ottaminen on mahdollista myös hääpaikalla,
kunhan sille saadaan rauhoitettua oma aikansa.
Itse kuitenkin suosin ”virallisten” hääpotrettien ottamista ennen varsinaisia juhlallisuuksia, koska ”rapatessa roiskuu”, ja varsinkin morsiammen puku on sangen altis tahroille.

Hääparin aika lentää yllättävän nopeasti, vaikka sitä tuntuu aluksi olevan tunteja.
Hääohjelman suunnittelusta vastaavia on hyvä ohjeistaa varaamaan riittävästi ohjelmaan potrettejen ottamista varten aikaa.

Jos hääpaikalla halutaan otettavan suunniteltuja kuvia tai ryhmäkuvia,
on nämäkin hyvä suunnitella etukäteen ja huomioida ohjelmassa.
Silloin kuvaajallakin on riittävästi aikaa valmistautua etukäteen.

Hääpotrettien ottaminen

Hääpotretteja ei ole pakko kuvata studiossa.
Miljöössä kuvattaessa kuvista tulee yksilöllisiä ja tunnelmallisia.
Miljöössä kuvattaessa on kuitenkin oltava myös suunnitelma B,
jos vallitsevan säätilan johdosta ulkokuvaus ei olekaan mahdollista.
Esimerkiksi kova sade tai tuuli.

Tapanani on käydä kuvauspaikalla etukäteen, ja suunnitella myös kuvaus etukäteen
yhdessän hääparin kanssa. Aikaa tähän on hyvä varata noin tunti.

Kaikki valmistautuminen on hyvä aikatauluttaa siten,
että hääpotrettien kuvaukseen ennen vihkimistä on reilusti aikaa.

Mitään kiveen hakattua lakia tai sääntöä ei ole, minkä näköisiä hääparin pitäisi kuvissa olla. Mielikuvituksen käyttö on sallittua ja niin kuviin saadaan elämäntyyliä ja iloa.
Voit myös itse vaikuttaa tähän kuvaustilanteessa.
Saatte olla kuvissanne juuri sen näköisiä ja poseerata niin kuin haluatte.
Poseerauksia voi ja kannattaa ideoida, suunnitella ja myös harjoitella etukäteen.

Hääpotrettien kuvauksessa olisi hyvä olla mukana myös yksi avustaja esimerkiksi kaaso/bestman.

Valokuvaajat eivät ole ennustajia. Ohjeistan aina kuvattavia tarvittaessa, mutta älä odota, että valokuvaaja kertoo ja neuvoo pilkulleen kaiken.
Kertokaa ennen kuvausta esim. palaverissa toiveistanne kuvien suhteen mahdollisimman tarkasti.
Haluatteko enemmän lähikuvia, kaukaa otettuja, pusukuvia, naurukuvia, huumorikuvia, perinteisiä..jne.
Muutama esimerkkikuvakin on hyvä lähettää. Jos jotain spesiaalia on mielessä,
kannattaa siitä vielä muistuttaa kuvauksen alussa.

Hääpotrettien kuvauksessa olisi hyvä olla mukana myös yksi avustaja esimerkiksi kaaso tai bestman.

Hääkuvaus erillisenä päivänä

Jos hääpäivän aikataulu osoittautuu liian kiireiseksi, kannattaa harkita kuvauksen toteuttamista erillisenä päivänä.
Esimerkiksi koekampauspäivänä on aikaa yleensä huomattavasti enemmän ja jännityskin on vasta aika ajoin muistuttelemassa tulevasta.
Hääkuvauksen voi tehdä myös häiden jälkeen.
Silloin voi kuvata vähän rennompaankin tyyliä, kun puvun likaantumistakaan ei tarvitse murehtia.

Ota yhteyttä

Hääkuva Paimion kirkossa * VALOKUVAAJA VALOKUVAAMO * hääkuva ylioppilaskuva muotokuva lapsikuva turku kaarina lieto piikkiö paimio aura pöytyä marttila mellilä loimaa salo OTA YHTEYTTÄ

Tarvitset sitten hääpotrettien tai hääjuhlan kuvaajaa, tai vaikkapa molempia, niin ota minuun yhteyttä.
Valitkaa kuvausympäristöksi mieleisenne miljöö tai tulkaa studiolle kuvattavaksi.
Suunnitellaan yhdessä juuri Teidän näköiset hääkuvat.
Toimin pääosin Lounais-Suomessa akselilla Turku, Kaarina, Lieto, Piikkiö, Paimio, Sauvo, Salo, Aura, Pöytyä, Marttila, Mellilä, Loimaa.

Tarvittaessa tulen myös pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen.