Huoneistoketju | Asuntoketju

Huoneistoketju | Asuntoketju Oy
Turvallista asuntokauppaa

Lyhyesti minusta kiinteistönvälittäjänä

hääkuva Ylioppilaskuva Lapsikuva | Valokuvaaja Foto JussiOlen laillistettu (LKV, LVV) kiinteistönvälittäjä ja toimin Huoneistoketju | Asuntoketju Oy:n välittäjänä Varsinais-Suomessa. Pääasiassa akselilla Aura-Lieto-Piikkiö-Paimio-Turku-Salo.
Alalle päädyin monen mutkan kautta, tehtyäni ensin pitkän rupeaman erilaisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä, valokuvaus- ja kiinteistöalaa unohtamatta.

Huoneistoketjulla on käytössään monia valokuvaus-/videoalan ammattilaisia, ja tehtäviini kuuluu myös kuvausten valvonta, jotta Sinun kohteesi saataisiin tuotua esiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Luonnollisesti niin haluttaessa, pystyn hoitamaan myös kaikki kuvaukset itse, 30 vuoden ammattitaidolla.

Kehitän myös jatkuvasti itseäni ja palveluitani Sinun hyödyksesi. Välittäjänä saat minusta kokeneen media ja markkinointi alan ammattilaisen, joka on ajan tasalla missä markkinointimediassa tänä päivänä mennään.

OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ VÄLITYSPAKETEISTANI

050 386 1377

!! ILMAINEN ASUNTOARVIO SITOUMUKSETTA !!

Välityspalkkiomme edelleen vain 2,98% lasketaan velattomasta hinnasta. Minimi 2480€. Hinnat sisältävät alv. 24% Lisäksi ainoastaan todelliset asiakirjakulut.

 

Huoneistoketju pähkinänkuoressa

Huoneistoketjussa toimii yli 100 asuntokaupan ammattilaista lähes 20 konttorissa eri puolella Suomea.
Huoneistoketjussa sinua palvelee aina oma kiinteistönvälittäjäsi ja hänen tukenaan kaikki ketjun myyjät ja asiantuntijat.

Olemme palvelleet kaksi vuosikymmentä kestäneen toimintamme aikana asuntokaupoissa jo yli 100 000 tyytyväistä asunnon ostajaa ja myyjää.

  • Huoneistoketju-ryhmä on aloittanut toimintansa vuonna 1992
  • Yksi Suomen suurimmista kiinteistövälitysketjuista
  • Valtakunnallinen ketju
  • Yli 10 myyntikonttoria, joista osa franchising-yrittäjien omistamia yrityksiä,
    Yli 100 kiinteistömyyjää
  • Ammattitaitoinen, koulutettu henkilökunta
  • Oma koulutusjärjestelmä ja kouluttajat
  • LKV-koulutus
  • Lakimiespalvelut
  • Asiakaslähtöinen tarkkaan dokumentoitu liiketoimintamalli
Lisätietoa:

Huoneistoketju | Asuntoketju Oy

Alieneja ja nostalgian hämyjä

Kun edellisessä blogissani kirjoitin mitä kaikkea voi sattua, sai se minut muistelemaan menneitä hauskoja kömmähdyksiä ja uppoutumaan hetkeksi nostalgian syövereihin. Paljon on viimeisen 30 vuoden aikana muuttunut, mutta paljon on myös ennallaan.
Itse en mennyttä aikaa kaipaa, mutta on toki hyvä, että nuoren polven kuvaajat opastetaan myös vanhan tekniikan saloihin.
Kiireettömyys mikä tänään loistaa poissaolollaan, olisi tosin kiva saada takaisin. Toisaalta joinain öinä saattoi omassa pimiössä se kiireettömyyskin olla kovasti kyseenalaista 🙂 Koska saman mihin ennen meni koko yö pimiössä, tekee nyt 10 minuutissa tietokoneella, on kai oikeampaa todeta kiireen vain muuttaneen muotoaan.

Varusteiden päivitystä

Eletään kesää 80-luvun loppulla. Nuori valokuvaaja on saanut kipinän tutustua makromaailmaan, ja hetken säästettyään hankkinut kameraansa palkeet, eli ns. paljeloittorenkaan, sekä kääntörenkaan. Kääntörenkaalla objektiivi saadaan kiinnitettyä väärinpäin kameraan.
Kääntörengas on jo itsessään edullinen ja helppo tapa päästä lähemmäs kohdetta. Loittorenkaalla pystytään tarkentamaan myös huomattavasti lähemmäksi mitä ilman olisi mahdollista. Palje taas helpottaa tarkennusta, sekä suurennuksen ja etäisyyden hallintaa ollen säätöalueeltaan kiinteätä loittoa monipuolisempi.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Yhdistettynä loitto- ja kääntörengas vievät siten vielä lähemmäs, mitä näillä yksittäin olisi mahdollista. Terävyydessä loitto- ja kääntörengasta käyttämällä hävitään hieman oikeille makro-objektiiveille, mutta ne ovat edullinen ja helppo tapa päästä tutustumaan makromaailmaan. Erilaiset loitto- kääntörengas yhdistelmät digikameraan maksavat tällä hetkellä 50€ – 200€ välillä. Hyvät makro-objektiivit mallista riippuen 500€ – 2000€ välillä, ylärajan ollessa enemmänkin kysymysmerkki, jos etsii ehdottoman parasta laatua isolla budjetilla. Itse en lähde eroja kuvalaadussa loittorenkaiden ja makro-objektiivien välillä sen kummemmin analysoimaan, koska en ole aiheeseen sen syvemmin perehtynyt. Jokainen voi toki hinta eroista tehdä jotain päätelmiä.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Loittorengas on käytännössä tyhjä tila kameran ja objektiivin välissä. Kätevä kodin tee se itse nikkari rakentaakin oman loittorenkaan tyhjästä maitopurkista, ilmastointiteipillä ja matta mustalla spray värillä 🙂
Loitto- ja kääntörenkaita käytetään siis edelleen digikameroissa, mutta itse en niiden kanssa ole enää puuhastellut nega-aikakauden jälkeen. Tarkennus, syvyysterävyyden ja valon hallinta on edelleen näillä varsinaista kikkailua. Ainoa merkittävä muutos on, että lopputulos on heti tarkasteltavissa.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Ensi kosketus makromaailmaan

Olemme siis edelleen 80-luvun lopulla. Pakkaan uudet ja vanhat varusteet autoon ja otan suunnan intoa tännä kohti Turun Ruissalon Saaronniemeä. Perille päästyäni suunnistan Kuuvannokkaan vievän polun viereiselle mäkiselle maastolle. Hetken maastoa tutkittuani, löydän mieleisen paikan, mistä toivon löytäväni paljon makromaailman ihmeellisiä otuksia.

Jalusta paikalleen ja kamera palkeineen ja lankalaukaisimineen kiinni jalustaan. Jalustana toimi, ja toimii edelleen, Manfrotton klassinen 055. Jalusta ei ole varsinaisesti tarkoitettu makrokuvaukseen, mutta taipuu siihenkin myös tarvittaessa. Keskiputki on käännettävissä ylösalaisin, jolloin päästään kuvaamaan aivan maantasossa. Uudemmassa jalusta mallissa metalli on korvautunut hiilikuidulla, mikä on vähentänyt painoa merkittävästi. Manfrotto 055 on klassinen hyvä jalusta, mikä seisoo tukevasti raskaallakin kuormalla kovemmassakin tuulessa. Monestakaan tavarasta tai esineestä ei voi sanoa, että se on kestänyt lähes uuden veroisena 30 vuoden höykytyksen vaihtelevissa ja ja toisinaan sangen vaativissakin olosuhteissa.

Alien

Löydän kärpäsen tapaisen, kukassa tallustelevan noin puolen millimetrin otuksen. Alan suuntaamaan objektiivia keskittyneesti otusta kohden. Kohde tuo välittömästi mieleen isoine torahampaineen Alien elokuvien monsterin. Ensimmäisen Alien elokuva ja sen jatko-osa on jo tässä vaiheessa nähnyt ensi-iltansa, muokaten sopivasti mielikuviin uusia ”öklömönkijäisiä” rikastuttamaan erinäisiä painajaisia. On mielenkiintoista huomata, että alkujaan vuonna 1979 julkaistu elokuva tuottaa edelleen uusia Alien elokuvia. Samaan aikakauteen menee myös Star Wars jonka ensi-ilta oli 1977. Ja kun nykyhetkestä menemme 40 vuotta eteenpäin vuoteen 2057, niin löytyykö silloin jotain vastaavaa joka olisi saanut ensi-iltansa 2017?

Tuijotan keskittyneesti suoraan surman suuhun, samalla tarkentaen tiiviisti. Samalla hetkellä, kun painan laukaisimesta, monsteri päättää haukata objektiivin suhunsa. Vaistomaisesti heittäydyn taaksepäin välttyäkseni joutumasta itsekin ruuaksi, vetäen samalla lankalaukaisemen avustuksella koko kuvaus varustuksen itseni kanssa selälleen sammalien ja ruohon sekaan.

Katselen hetken ympärilleni, josko kukaan näki tapahtunutta. Onneksi ei nähnyt, ja alan hymyilemään tajutessani mitä hetki sitten oikein tapahtui. Jatkan hetken päästä kuvailuja ja sitten onkin edessä muutamien päivien odotus nähdäkseni mitä tuli tehtyä.

Lopputulos

80-luvun lopulla joutui siis odottamaan kuvien valmistumista. Oli sitten kysymys väri- tai mustavalkokuvista, joista jälkimmäiset valmistin omassa pimiössäni. Digiaika saattoi olla jo jonkun tiedemiehen märkä päiväuni laboratorion perukoilla, mutta tavallista kuluttajaa tuo aika antoi odottaa vielä odottaa. Tavallisia paperikuvia sai jo hyvinkin nopeasti, erilaisista kadunkulmiin ilmeistyneistä pikakuvavalmistamoista.

Itse kuitenkin kuvasin värikuvat lähinnä diakuvina, ja niiden kehitys ei onnistunut aivan kaikissa paikoissa. Ne jouduttiin lähettämään useimmiten muualle Suomeen, vähän isompien kuvavalmistamoiden hoidettavaksi. Isompien myytävien kuvarullien tarjotessa vain 36 kuvaa, kuvamäärätkin olivat rajallisia. Lisäksi jokaisen otetun ruudun hintaan vaikutti myös filminkehityksen maksullisuus.

Ammatikseen esimerkiksi urheilutapahtumia kuvaavat, saivat kameraan asentaa erillisen filmiperän, jos mieli kuvata kerralla enemmän ruutuja, vaihtamatta välillä filmiä. Filmiä sai myös metritavarana, ja filmiperään sitä sai mahtumaan huomattavasti enemmän. Luonnollisesti filmi piti saksia ja ladata kasettiin täysin pimeässä 🙂 Iso arvot olivat myös filmikohtaisia, ja laukussa pitikin olla sopiva valikoima eri herkkyyksisiä filmejä, erilaisia tilanteita varten. Saattaa kuulostaa sangen vaivaloiselta, mutta hyvin nuo filmien vaihdot sujuivat. Ruutunumero piti vain ottaa ensin talteen. Sitten filmi kelata purkkiin siten, että sen sai vielä takaisinkin. Ja kun filmin laittoi takaisin kameraan, piti laukaista kameraa objektiivinsuojus päällä ruudun kaksi merkatun määrän yli. Takaisinlaittoa, ei aivan auringonpaisteessa toki kannattanut tehdä, ellei ollut aivan pakko. Kamera oli aina hyvä peittää takilla tms. jotta minimoitiin mahdollinen valon pääsy negatiiville.

Oma kuvaamiseni nousi hyvin nopeasti erittäin vakavan harrastajan tasolle, joten ostin myös hyvin pian diafilmirullia laatikoittain säästääkseni kustannuksissa. Seurasin myös tarjouksia filmeistä joiden päiväykset olivat lähellä viimeistä parasta ennen päivää. Ostin yleensä kaiken saatavilla olevan ja varastoin ne pakkaseen, missä filmi säilyy pilaantumattomana. Toki se pitää muistaa myös sulattaa jääkaapin puolella, ennen käyttöä 🙂 Monasti sain kuulla ystäviltäni kuittailuja, että minulla on jääkaapissa ja pakastimessa enemmän filmiä, kuin ruokaa 🙂 Lähellä päiväystä olevat filmit piti myös käyttää ja kehittää nopeasti, mutta tämä ei itsellä ollut koskaan ongelma. Työskentelin tuolloin kameraliikkeessä, ja toisinaan vastaan tuli asiakkaita joilla filmi oli seissyt kamerassa parikin vuotta, ellei enemmän. Välillä kuvista tuli aivan hyviä ja välillä värit olivat sangen mielenkiintoisia. Toisinaan filmi oli tuhoutunut kokonaan. Kesällä keskipäivän aurinkoon ja autoon unohtaminen oli myös varma tapa tuhota filmi.

Kuvan oli myös onnistuttava kerralla, sillä ei ollut olemassa mitään ilmaisia GIMP tai kaupallisia Photoshop, Lightroom, Capture Onea tms. ohjelmistoja missä kuvaa olisi voinut parannella. Eipä tosin ollut tietokonettakaan mihin sellaisen olisi voinut asentaa 🙂 Tänään lopputuloksen näkee heti, ja tallennustilaakin on tarjolla lähes rajattomasti. Ja tuskimpa taivaskaan on rajana eri muokkausmahdollisuuksista joihin erilaiset ilmaiset ja maksulliset kuvanmuokkausohjelmat antavat mahdollisuuden.

Olisiko muokkausohjelmista ollut apua hurjan monsterin kuvan jälkikäsittelyssä, missä kamera laukesi kaatuessaan sammaleen sekaan? Ehkäpä siitä muutaman tunnin työstöllä saisi jotain aikaiseksi. Mutta ei sitä aina voi onnistua. Ei edes ihan joka kerta 🙂

Alla se ensimmäinen monsteri, tai se mitä siitä ylipäätään ruudulle tallentui 🙂

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Katariinanlaakson hylätty Susanna

IMG_1616_katariinanlaakso_alkuPieni aamuinen pakkanen ja utuinen ilmanala olivat saaneet maailman näyttämään lähes mustavalkoiselta, kävellessäni Turun ja Kaarinan raja-alueella sijaitsevalla Katariinanlaakson luontopolulla.
Päämääränä oli rannassa oleva hylätty laiva, mikä on viime aikoina osoittautunut oikeaksi turisti kohteeksi.
On maanantai 27.2.2017. Päivää myöhemmin, tämän luonnosta kirjoittaessa, katson ikkunasta vesisadetta. Sadetta joka harmaan verhon takana piiskaa maailmaa, pisaroiden raapiessa railoja ikkunaan. Oli siis todellakin onni, että satuin  käymään kuvailemassa Katariinanlaaksossa juuri päivää aikaisemmin.

Vähän matkaa käveltyäni löysin etsimäni laivan. Laiva oli ollut matkalla telakalle kunnostukseen ravintolalaivaksi joskus 2015, mutta olikin joutunut oman onnensa nojaan sitä vetäneen hinaajan rikkoonnuttua.  Laivan oli tarkoitus olla siinä vain muutamia päiviä, mutta niin nuo päivät muuttuivat ensin viikoiksi, sitten kuukausiksi ja kohta vuosiksi.
Siinä se nyt virui rantaan kahlittuna, odottaen luonnon antamaa tuomiota jäiden puristuksissa.  Aurinko, mikä hetkeksi antoi usvan keskeltä häilähdyksen omaisen muistutuksen olemassaolostaan, maalasi maisemaan aavemaista tuntua.

IMG_8188_katariinanlaakso_laiva

Nettiä selailtuani sain selvitettyä laivan mielenkiintoista historiaa. Laiva on nimeltään Susanna, ja on rakennettu 1922. Sitä on käytetty aikoinaan Saimaalla tukkijätkien ja uittomiesten asuntolana. Laiva on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja sitä on käytetty myös joissain kotimaisissa elokuvissa.
Laivaa katsellessani tuumailin, että sitä tuskin saisi enää veden pintaa pitkin hinattua pois.
Ja jos siitä vielä ravintola tai asuntolaivan haluaisi tehdä, niin korkeintaan sukeltajille.

IMG_1601_laiva

Ympärilläni kuului erinäinen linnunlaulu, kuin kesäpäivänä konsanaan.
Puheet Katariinanlaaksosta hyvänä lintualueena pitivät siten paikkansa.
Itse en lintuja varsinaisesti harrasta, mutta niiden laulua kuuntelen mielihyvin ennemmin, kuin moottorin pärinää ja pauketta. Jätin Susannan taakseni jatkaessani matkaani eteenpäin.

IMG_1611_katariinanlaakso

Aikani kierreltyäni päätin lähteä myös Vaarniemessä olevien lintutornien suuntaan.
Kipusin yhdelle pienistä torneista nähdäkseni ympärilläni olevaa maisemaa paremmin.
Huomasin ketun käyskentelevän kaislikossa minua kohti.
Koska tuuli tuli suoraan ketun suunnasta, se ei ilmeisemmin nähnyt minua.

IMG_1602_katariinanlaakso

Arvioin suurin piirtein missä kohtaa kettu tulisi ylitse tornille johtavaa polkua.
Laitoin kameraa nopeasti valmiiksi ja aloin tiirailemaan polulle päin.
Kettua ei vain kuulunut. Nostin katsettani pois kameran tähtäimestä etsiäkseni kettua tarkemmin. Samalla hetkellä kettu ilmestyi polulle, huomasi minut, ja katosi salamana. Kuva ketusta jäi siis odottamaan toiseen kertaan.

IMG_8228_katariinanlaakso_polku

Palattuani myöhemmin autolle, juoksi parkkialueen poikki kaksi nuorta peuraa.
Vakuutuin samalla siitä, että Katariinanlaakson ympäristössä pitää vierailla myös toiste.
Varata vain eväiden kera vierailuun riittävästi aikaa.

IMG_1631_peurat

Turun Linnanpuiston Orava

orava_1Mereltä päin puhaltava tuuli saa pakkasen tuntumaan sangen viiltävältä, kävellessäni aamuun heräävässä Turun Linnan Puistossa.
Hieman etäämmällä näen oravan loikkivan etsimässä maasta täydennystä talvivarastoonsa.
Alan laittamaan välittömästi kameraani kuvausvalmiiksi, yrittäen samalla vaivihkaa hiipiä vähän lähemmäksi.
Hyviä oravakuvia en ole viimeaikoina juurikaan onnistunut tallentamaan, vaikka mielestäni olenkin liikkunut alueilla, missä oravia on yleensä ollut. Oikeastaan en ole edes viimeisen parin vuoden aikana onnistunut kunnollista kuvaa nappaamaan. Tarkemmin kuvaa, mihin olen itse täysin tyytyväinen.

Pyysin kollegalta jälkeenpäin konsultointia asiasta saadakseni epäilyilleni oravien vähyydestä vahvistusta.
Paikoissa joissa oravia on yleensä ollut, ei enää ole näkynyt, kuin yksittäisiä yksilöitä siellä täällä.
Muistan miten esimerkiksi Ruissalon Honkapirtin ympäristön tammimetsikössä on joskus ollut runsain määrin oravia.
Oravia on ollut niin paljon, että on ollut miltei mahdotonta olla törmäämättä niihin.
Mutta ainakin omalle kohdalle tuo mahdoton on muuttunut mahdolliseksi. Voi tietysti olla niinkin, että oravat ovat asettaneet minut karenssiin, kaikkoten aina minut nähdessään, ja esiintyen iloisina metsikön toisella puolella kuvaavalle kollegalleni 🙂

Näiden lähellä asutusta majailevien, ja varsinkin ”cityoravien”, pitäisi olla vähän ”kesympiä”, orava_2  ja siten helpommin kuvattavissa.
Tuosta helppoudesta en sitten niin tiedä, ainakaan omalla kohdallani.
Voi olla, että turistikausi oli jo aikoja sitten päättynyt,  eikä syytä kameralle poseeraamiseen oravan mielestä enää ollut.
Vain häilähdyksen kestävä näyttäytyminen, ja sitten nopea kipaisu puun latvoihin.
Mutta näyttävät oravatkin nauttivan talvesta. Siinä tuo kiisi pitkin lumisia oksia, pöllytellen lunta ympäriinsä piruetteja tehden. Välillä sain itsekin osani ilosta, niskaani putoavan lumen muodossa.
Meno oli sen verran vauhdikasta, että harvoin onnistuin vangitsemaan oravan kokonaisuudessaan kuvaan.  Useimmissa kuvissa näkyivät vain häntä, tai pelkkä puun runko.

orava_3Turun Linnanpuiston alueella seisoo vanha aitta, minkä toinen yläkulma kertoo joskus uhanneesta tulipalosta.
Seurasin oravan määrätietoista kiipeilyä aittan seinää pitkin, kunnes tämä katosi tuuletusaukosta sisätiloihin.
Pian sisältä alkoi kantautumaan ääniä, joita en esimerkiksi haluisi omasta keittiön kaapistani kuulla.
Siis siitä kaapista missä säilytän astioitani.
Vähän ajan päästä orava istui taas tyytyväisenä viereisen puun oksalla, napostellen herkkupalaa. Aitta toimi ilmeisemmin hyvänä pikaruokalana aina tarvittaessa.

orava_4

orava_5

En tiedä onko oravien elintilat erinäisen rakentamisen seurauksena kaventuneet,
vai mikä lie syy niiden vähyyteen.
Joka tapauksessa niiden energistä touhuilua on sangen rentouttavaa seurailla.  Aika oli jälleen kulunut siivillä, ja pakkanenkin tuntui kiristävän purenta otettaan sormenpäissäni.
Aloin kaipaamaan lämmintä kahvikupposta, ja päätin jättää oravan puuhastelemaan omassa rauhassa askareitaan.