Tarinoita kuvien takaa

Mieleeni muistui taannoinen keskustelu ystäväni kanssa, edempänä kerrottavan tapauksen jälkimainingeissa. Kun siis naureskelimme, että kaikkea sitä voi sattua, eikä katsoja edes tiedä mitä kuvien takana on tapahtunut.
Yksi taidemaalari oli sanonut ystävälleni, että olisi mukava olla seuraamassa joskus kuvauksia, koska kuvissa on niin suuri eroottinen lataus.
Ystäväni lausahti hymyillen minulle, että hän ei itse kuvauksesta löydä erotiikkaa kaivamallakaan. Katselimme erästä metsäisessä maastossa virtaavan puron luona otettua kuvaa, missä malli istui kivellä osittain alastomana. Ystäväni kertoi miten hän ja malli olivat molemmat sadatellen huitoneet pois ympärillä vellovia verenhimoisia hyttysiä.
Ja siinä puremataukojen lomassa yrittäneet ottaa kuvia.
Mutta näinhän se on. Kuva kuitenkin välittää katsojalleen jonkin aistimuksen,
mitä kuvaaja ja malli ovat halunneet kuvaushetkellä luoda kuvaan.
Mutta todelliset tapahtumat ja tunnelmat kuvan takana, poikkeavat usein itse kuvasta.

Minulta on myös monasti kysytty tarinoita kuvien takaa, joten kerron tässä nyt yhden sellaisen.

On huhtikuu ja aurinkoinen maanantai aamu. Maisema näyttää lämpimän keväiseltä, mutta ulos astuessa kylmästi puhaltava tuuli antaa ihoa viiltävän muistutuksen todellisuudesta.
Vielä nopea kameravarusteiden tarkastus, ennen studiolle lähtöä. Kuvauksen alkamiseen on vielä aikaa, ja sitä näyttää olevan vielä riittävästi valojen säätöön studiossakin.
Saavuttuani studiolle laitan kakluuniin tulen, tuomaan lämpöistä hehkua vastapainoksi ulkona ihoa veistelevälle viimalle.
Kurkistus muistiinpanoihin, ja säätämään valoja suunnitelman mukaisiksi. Kaikki näyttää toimivan mitä loistavammin, ja ensimmäistä kuvasarjaa päästäisiin ottamaan välittömästi mallin saapuessa.
Huomaan mallin ajavan autollaan pihaan. Samalla kun olen lähtemässä mallia vastaan, katkeaa kaikki sähköt. Vähän hetkeä myöhemmin saan tiedon, että kyseessä ei ole mikään muutaman minuutin katkos, vaan nyt puhutaan tunneista.
Täysin varmaa on se, että kuvaussuunnitelmat menivät täysin uusiksi. Ulos ei ole asiaa kuvaamaan ilman talvivarusteita, ja ainoa vaihtoehto on kuvata sisällä luonnon valossa. Kuvauksen siirto sähköisempään ajankohtaan, ei enää tässä vaiheessa tule kysymykseen.
Aurinko paistaa onneksi kirkkaasti ikkunasta sisään, joten sitä voi hyödyntää kuvauksessa.

Kaivan laukusta valotusmittarin, tarkistaakseni valoisuuden eri pisteissä. Valotusmittarin akku on ottanutkin yllättäin nokkiinsa pienestä seisonta ajasta, ja tyhjentynyt. Sitä pystyisi kyllä käyttämään verkkovirrankin avulla, mutta verkosta saatava virta on sattuneesta syystä nyt hieman heikkoa. En siis tarvitse erillistä valoitusmittaria, kameran oma saa riittää.
Tässä vaiheessa alkaa tunne siitä ”maanantaista” valtaamaan alaa. Siis siitä maanantaista jolloin luodaan niitä ns. ”maanantaikappaleita”.
Nopea käsisalaman tarkistus. Akut toimivat, joten käsisalamaa voi käyttää apuna. Olisi toisaalta ollut suuri hämmästys jos käsisalamakin olisi ollut toimintakunnoton. Olinhan sen tarkistanut edellisenä iltana, ja ladannut akut vara akkuja myöden  täyteen.
No, mikään ei kyllä tässä vaiheessa yllättäisi. Heijastin telineeseen, käsisalama radiolaukaisimeen ja jalustalle, ja sitten kuvaamaan.

Otos lopputuloksista

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Vasemmanpuolinen kuva on alkuperäinen. Kuvan vasemmalla puolella on mallin edessä heijastin suuntaamassa ikkunasta tullutta valoa takaisin päin. Tarkoituksena tasata valoa kirkkaan ikkunan ja pimentoon jäävien kasvojen välillä. Oikealta puolelta tullut käsisalama on ollut hieman liian voimakas, koska se on luonut näkyvän varjon vasemmalle puolelle. Oikeanpuoleista kuvaa on käsitelty vain niin, että huonetta on ”tummennettu”. Varjon olisi saanut käsiteltyä pois, mutta jätin sen lisäämään hieman dramatiikkaa kuvaan.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Seuraava oikealla oleva kuva on otettu samoilla asetelmilla, paitsi oikealla puolella olleen käsisalaman tehoa on laskettu merkittävästi.
Herkkyytenä, aukkona ja nopeutena on kaikissa iso 200 / f 7,1 ja 1/80
Isommalla herkkyydellä olisi tietysti saanut suljinaikaa nopeammaksi, tai aukkoa pienemmäksi ja siten syvyysterävyyttä lisää. Halusin tässä välttää isomman herkkyyden tuomaa rakeisuutta. Toisaalta rakeisuus tuo kuvaan myös omaa tunnelmaa, mitä voi käyttää yhtenä tehokeinoista.
Nyt valitsin kuitenkin näin 🙂
Käsisalamankin olisi voinut halutessaan  jättää käyttämättä, ja toimia pelkästään heijastimen avulla.

Kun luonnonvalossa kuvataan, myös olosuhteet vaihtelevat.  Aurinko siirtyi, eikä tarjonnut ikkunan edessä enää niin hyvää paikkaa kuvaamiselle.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Vasemmalla oleva kuva on otettu keskemmällä huonetta ikkunasta lankeavan valonsäteen edessä.
Mallin edessä on heijastin antamassa hämärälle puolelle valoa.
Salama on tullut oikealta sivusta, tasamaan heijastimelta hämärään jäävää puolta.

Periaatteessa päivän kuvaustilanne ei poikennut normaalista miljöökuvauksesta. Miljöössä kuvattaessa tilanteet vaihtuvat nopeasti, ja jos hetki sitten oli auringonpaisteinen päivä, voi äkkiä olla pilvistä tai sataa vettä. Vaaditaan nopeaa improvisointikykyä ja myös ennakointia suunnittelussa.
Kaikenlaiseen nykyaikaiseen ”hilavitkuttimeen” tottuneelle on hyvää terapiaa ajautua välillä surffailemaan epävarmuusalueille, täysin rutiini tilanteissa.  Se pitää elämän mielenkiintoisena ja mielen virkeänä 🙂
Kun olimme saaneet kuvaukset päätökseen, myös aurinko painui harmaiden sadetta ennakoivien pilvien taakse. Joku tietysti voi ajatella, että mitäpä jos päivä olisi jo alkujaan ollut sateisen harmaa.
Kynttilänvalossakin pystyy kuvaamaan. Siinäpä teemaa seuraavaksi mietittäväksi.

Mutta minkälaisia kuvia meidän piti aluksi ottaa?
Laitan loppuun kaksi kuvaa, joiden aihemaailmaan oli ennen sähkökatkosta tarkoitus sukeltaa. Ja jotka otettiin muutamia päiviä myöhemmin, sähköjen taas toimiessa.
Pitää vielä mainita, että ensimmäisen kuvan kaihtimen varjoja ei ole lisätty jälkeenpäin. Valo on heijastettu aitojen kaihtimien lävitse varjojen autenttisuuden takaamiseksi. Molemmat kuvat on toteutettu yhdellä tehokkaalla studiovalolla.
Jälkimmäistä kuvaa on taustan suhteen käsitelty, ja valoa rajattu.

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki

Valokuvaaja Juha Rintamäki www.fotojussi.fi. Valokuvausta studiossa tai miljöössä. Hääkuvaus - ylioppilaskuvaus - muotokuvaus - lapsikuvaus Turku Kaarina Lieto Piikkiö Paimio Aura Pöytyä Marttila Loimaa Salo Lohja Espoo Helsinki